Tervehdys teille, Kainuun Opiston kuoron entiset ja uudet laulajat!


Sain mielenkiintoisen kutsun Mieslahdesta tulla opiston kuoron uudeksi johtajaksi. Mietin asiaa monelta kannalta ja tulin siihen tulokseen, että tästä kutsusta ei voi kieltäytyä. Se, että pääsen kerran viikossa käymään paikassa, johon liittyy erittäin paljon muistoja jo lapsuuteni ajoilta, oli yksi päätökseeni vaikuttanut asia. 
Otan tehtävän vastaan kuitenkin aralla mielellä, olenhan tehnyt varsinaisen elämäntyöni  musiikkioppilaitospuolella ja saanut aikanaan pianistin koulutuksen Sibelius-Akatemiassa. Väinö Maunumaa,  ollessaan Kainuun Opiston rehtorina, kehotti kyllä ottamaan opiskeluohjelmaan myös urkujen soiton, mutta tottelin häntä vasta paljon myöhemmin. Valmistuin kirkkomuusikoksi 2012, pääaineena urut. Pääsin kuitenkin nauttimaan myös kuoronjohdon opetuksesta ja laulutunneista kyseisten aikuisopintojen yhteydessä. Saamiani oppeja saatoin hyödyntää, kun jäätyäni eläkkeelle Kainuun musiikkiopistosta, hoidin vielä Hyrynsalmen kanttorin virkaa nelisen vuotta. Rohkeasti siis “remmiin” ja nauttimaan musisoinnista kanssanne! 
 
Harjoitukset Kainuun Opistolla torstaisin kello 14-16.
Tervetuloa!

Liisa Vähäsarja, Opiston kuoron uusi kuoronjohtaja

Lisätietoa Sinikka Korhonen p. 044 2990 826 ja sinikka.korhonen@kainuunopisto.fi