Jatkoimme hakuaikaa !

Haemme aikuisten perusopetukseen S2-opettajan sijaista 31.12.2023 saakka.
Opetettavat aineet ovat suomi toisena kielenä sekä suomen kieli ja kirjallisuus. Lisäksi opettajan mielenkiinnon ja osaamisen mukaan myös muiden oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien opetusta.

Työpaikka sijaitsee Kainuun Opistolla, Paltamon Mieslahdessa ja työtehtäviä voi olla myös muualla Kainuussa esim. Kajaanissa.

Toivomme:
• pedagogista pätevyyttä
• monipuolisia ja opiskelijalähtöisiä ohjaus- ja vuorovaikutustaitoja
• kykyä opettaa etäyhteyden kautta
• tiimityötaitoja ja yhteistyökykyä

Tarjoamme:
• mahdollisuuden työskennellä merkittävän asiantuntijaorganisaation palveluksessa, jolla on yli 20 vuoden kokemus maahanmuuttajien kouluttamisesta Kainuussa
• opetusalan vuosityöajan, joka tarkoittaa vapaajaksoja työsuhteen aloitusajankohdasta riippuen esim. viikoilla 26–30, 42 ja 52.

Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaan.

Työsuhteen aloitus mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan.

Ennen tehtävän vastaanottamista sinun on esitettävä (L504/2002) rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi.

Ota yhteyttä, kerro itsestäsi ja lähetä hakemuksesi 3.2.2023 mennessä rehtori Helena Ahoselle p. 044 772 7028, helena.ahonen@kainuunopisto.fi